Info

Vuodesta 1988 lähtien on Turussa kokoonnuttu Tuula Ekbomin johdolla joka viikko Ilpoistenpiirin Sanan, rukouksen ja ylistyksen iltaan paria jouluaattoa lukuunottamatta.

Tuulan ja muiden Ilpoistenpiirin puhujien lisäksi puhujia on ollut yli seurakuntarajojen eri puolilta Suomea ja monista muista maista. Ilpoistenpiirillä on alusta lähtien ollut oma ylistysryhmä, mutta sen lisäksi monia vierailevia laulajia ja muusikoita on ollut mukana tiistai-illoissa.


Tuula Ekbom kuuluu ev.lut kirkkoon, Turun Henrikin seurakuntaan. Siellä hän oli aktiivisena maallikkona vetänyt vuosikaudet kahta raamattupiiriä Ilpoisten seurakuntatalolla, kun vuonna 1988 Jumala puhui hänelle: "Tyttäreni lähde kertomaan armolahjojen todellisuudesta ja Pyhästä Hengestä erityisesti luterilaisessa kirkossa. Julista selkeää kääntymistä ja kokonaisvaltaista Jeesuksen seuraamista ja rukoile sairaiden puolesta." Tämä sana toteutui, kun Ilpoisten seurakuntatalolla raamattupiireissä parantui ihmisiä, ja sen seurauksena monet uudet tulivat mukaan. Toinen raamattupiiri muuttui Sanan ja rukouksen illoiksi, ja pian pieni noin 160 hengen seurakuntatalo oli täynnä. Kutsuja alkoi tulla myös muihin seurakuntiin ja viikonloput täyttyä näistä matkoista.


Martin seurakunnan kirkkoherra kuuli tiistai-iltojen tilanahtaudesta Ilpoisten seurakuntatalolla ja tarjosi Martinkirkkoa näiden tilaisuuksien käyttöön. Vuoden 1993 syksystä lähtien Ilpoistenpiiri on kokoontunut Martinkirkossa, johon mahtuu noin 1000 henkeä.

Tilaisuudet olivat tulleet tunnetuksi Ilpoistenpiirin iltoina, ja sitä nimeä on käytetty edelleen, vaikka paikka vaihtui Martinkirkoksi.


Tuula Ekbom ylennettiin kirkkauteen 8.7.2019. Ilpoistenpiirin toiminta jatkui entiseen tapaan, mutta nyt vastuuhenkilöinä olivat Lassi Erpiö ja Soile Inkari.

Sitten Lassi ylennettiin kirkkauteen 21.3.2022. Tämän jälkeen vastuu on Soile Inkarilla ja tiimillä.


Joka tiistai kokoonnutaan Sanan ja rukouksen iltaan Martinkirkkoon. Jumalan läsnäolossa ihmisiä pelastuu, parantuu ja vapautuu. Kunnia Jumalalle. TV7:n ohjelmat jatkuvat myös sovitusti.


Ilpoistenpiirin illoista Martinkirkosta on aloitettu suorat livelähetykset 24.4.2020, joihin pääsee osallistumaan YouTuben ja TV7:n nettilähetysten kautta. Lisäksi lähetykset on taltioitu Ilpoistenpiirin kotisivuille ja YouTubeen. 


RadioDein valtakunnallisessa verkossa on lauantaista 27.3.2021 lähtien jokaviikkoiset lähetykset klo 19-20,  jotka ovat taltioitu tiistai-illoista. On hienoa, että koko Suomen alueella voidaan kuunnella myös radiosta Ilpoistenpiirin iltoja. Aiemmin ne ovat kuuluneet vain Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueilla. Tästä työn laajenemisesta kiitämme Herraa.


TV7:ssa työ on laajentunut. Sovitusti jatkamme Ilpoistenpiirin opetusohjelmia ja Ilpoistenpiirin suoria rukousohjelmia. Lisäksi Ilpoistenpiirin toiminnasta on TV7;n arkistossa neliosainen dokumenttisarja. Ja uutena ovat jumalanpalvelukset, joihin osallistumme noin kerran kuukaudessa. Jumalanpalvelukset editoidaan tiistai-illoista.


Olemme syvästi kiitolliset Jumalalle Hänen uskollisuudestaan ja hyvyydestään.




Sähköpostia voi lähettää meille:

soile(at)inkari.fi